Oilon | Lahti

-50 tn CO2-säästöt

”Pidän erityisesti siitä, että LeaseGreen hoitaa työt alusta loppuun saakka ja takaa sovittujen säästöjen toteutumisen. Ja elinkaaripalvelulla varmistetaan, että ympäristötavoitteet ja luvatut säästöt toteutuvat ja järjestelmät toimivat optimaalisesti myös pitkällä tähtäimellä.”

Toimitusjohtaja Tero Tulokas, Oilon

  • 50 CO2-säästöt vuodessa, tn

LeaseGreen suunnitteli ja toteutti Oilonin Lahden tehtaalle energiaremontin, jossa parannettiin tehtaan ilmanvaihtoa, automaatiota ja lämmönjakoverkkoa. Lisäksi kiinteistö liitettiin LeaseGreenin etäoptimointipalveluun, jonka avulla varmistetaan, että uusi tekniikka toimii halutulla tavalla.

Ensimmäisten seurantietojen mukaan energiaremontin tulokset ovat olleet selvästi odotettua paremmat: kiinteistön kaasunkulutus on pienentynyt noin 30 prosenttia ja sähkönkulutus 18 prosenttia aiemmasta. Hiilijalanjälki on pienentynyt lähes 50 tonnia.

”Olen erittäin tyytyväinen säästöihin. Remontin ensisijaisena tavoitteena oli kuitenkin ensisijaisesti parantaa kiinteistön olosuhteita sekä pienentää korjausvelkaa ja vasta toissijaisena tavoitteena säästää energiaa. Suurempia säästöjä on odotettavissa vasta energiaremontin toisessa vaiheessa”, kertoo Oilonin toimitusjohtaja Tero Tulokas.

Lahden tehdas on rakennettu alun perin 1971, ja sitä on laajennettu myöhemmin monta kertaa. Nykyisin kiinteistössä toimii Oilonin hallinto, tuotekehitysyksikkö ja suurin poltintehdas. Työntekijöitä on vajaat 200.

Laajennusten yhteydessä kiinteistöihin kertyy helposti kiinteistötekniikkaa, joka ei enää toimi yhteen parhaalla mahdollisella tavalla. LeaseGreenin toteuttamassa energiaremontissa pienennettiin myös tätä korjausvelkaa.

Oilonin väki on ollut ”äärimmäisen tyytyväinen” yhteistyöhön LeaseGreenin kanssa.

Energiaremontti ylitti odotukset

Ota yhteyttä, kun haluat parantaa kiinteistösi energiatehokkuutta ja päästä nauttimaan uuden älykkään tekniikan hyödyistä.

Emme myy sinulle tekniikkaa vaan lopputulosta.