Stoltinmaja saunoo pian aurinkoenergialla

| Uutiset

Isossa taloyhtiössä kaikki on suurta, myös energiankulutus. Se tarkoittaa, että energiaremontissa saadaan tuntuvat säästöt.

Turun Runosmäessä sijaitseva As Oy Stoltinmajan hallitus päätti laittaa energia-asiat kerralla kuntoon. Suurin menoerä kaukolämpö vaihtuu maalämpöön, mikä leikkaa ostoenergian määrää noin 71 prosentilla.

“Kaikki vaihtoehdot käytiin läpi, ja maalämpö voitti kirkkaasti. Parasta on, että remontin takia ei tarvitse nostaa hoitovastikkeita, vaan projekti maksetaan säästöillä, jotka maalämmöstä saadaan. Yhdeksän vuoden maksuajan jälkeen vastikkeita voidaan varmaan pudottaa”, sanoo Stoltinmajan hallituksen puheenjohtaja Kari Hirvonen.

Taloyhtiöön kuuluu kuusi kerrostaloa ja 111 asuntoa. Investointipäätöstä helpotti ARAn energia-avustus, joka on noin 400 000 euroa. Energiaremontin toteuttaa ja sen tuloksista vastaa LeaseGreen.

Maalämpöä varten tontille porataan arviolta 15 energiakaivoa, joiden syvyys on yhteensä 5 000 metriä. Maalämmön ohella asennetaan poistoilman lämmön talteenotto ja uusitaan rakennusautomaatio. Lisäksi talojen katoille pystytetään poikkeuksellisen suuri, 115 kilowatin aurinkovoimala. Kuuden kerrostalon katot peittyvät käytännössä kokonaan aurinkopaneeleista.

“Sieltä otetaan sähkö taloyhtiön saunoihin, kylmähuoneisiin, rappukäytävän valoihin ja pihavaloihin. Aurinkosähköä voidaan myös syöttää asuntoihin ja myydä valtakunnan verkkoon”, Hirvonen kertoo.

Toinen erikoisuus on se, että jokaiseen asuntoon asennetaan lämpötilaa ja kosteutta mittaavat anturit. Yleensä olosuhdeantureita on vain muutamissa asunnoissa. Kattava mittarointi vähentää turhia huoltokäyntejä ja auttaa parantamaan energiatehokkuutta, kun lämmitysveden virtaukset huoneistoihin voidaan säätää tarkasti.

Kustannussäästöjen lisäksi taloyhtiön hallitusta motivoi vastuullisuus ja vihreät arvot. Hankkeen myötä taloyhtiön hiilijalanjälki kutistuu noin 70 prosenttia.

“Meistä tulee fossiilivapaita ja vihreitä. Ollaan siis muodikkaita!” Hirvonen ilakoi.

LeaseGreen on erikoistunut palvelemaan suuria taloyhtiöitä. Toimitusjohtaja Thomas Lutherin mukaan Stoltinmaja on hyvä esimerkki aikaansa seuraavasta taloyhtiöstä.

“Kustannussäästöt ovat ykkösmotiivi, ja lisäksi tulevat energiaomavaraisuus ja ekologisuus. Me takaamme tulokset niin, että hankinta on turvallinen eikä yllätyksiä tule.”

Osana yhteistyötä LeaseGreen takaa, että maalämmön vuosihyötysuhde (SCOP) pysyy vähintään tasolla 3,4. Hyötysuhdetakuu kuuluu LG Meta -palvelusopimukseen, joka solmitaan aluksi viideksi vuodeksi. Sopimukseen kuuluu etäseuranta, jonka avulla energiankulutus ja olosuhteet optimoidaan ennakoivasti sääolojen mukaan. Tätä varten maalämpö- ja LTO-järjestelmistä sekä olosuhdemittauksista mallinnetaan digitaaliset kaksoset. Seuranta parantaa energiatehokkuutta ja paljastaa vikatilanteet nopeasti.

Stoltinmajan hallitus kilpailutti useita palveluntarjoajia ja vaikuttui LeaseGreenin osaamisesta ja teknologiasta.

“LeaseGreenin tekemisen meininki antoi sellaisen varmuuden, että nyt saadaan oikeasti sitä mitä tilataan. Jäi sellainen tuntuma, että löytyi toimija, joka seisoo asiansa takana rehellisesti”, Hirvonen sanoo.

Energiaremontti alkaa Runosmäessä marraskuussa ja valmistuu ensi kevään aikana.

Lisätiedot 

Hallituksen puheenjohtaja Kari Hirvonen, As Oy Stoltinmaja
+358 500 726 790, karihirvonen@hotmail.com

Toimitusjohtaja Thomas Luther, LeaseGreen
+358 40 534 4256, thomas.luther@leasegreen.com

Tutustu muihin uutisiin

Lataa lisää

Haluatko tietää enemmän?

1. Tilaa sähköpostiisi alan tuoreimmat uutiset ja kiinnostavimmat asiakastarinat.
2. Seuraat aitiopaikalta alan asiantuntijoiden näkemyksiä ja keskustelua.
3. Tutustut yrityksiin ja ihmisiin, jotka ovat energiatehokkuuden edelläkävijöitä.