Kun trainee pääsee “kunnon hommiin”

Ajattelin alkuun, että on olemassa joku selkeä hetki, jolloin siirrytään traineesta tekijäksi. Ensin ollaan enemmän tarkkailijan roolissa ja sitten jossain vaiheessa siirrytään vastuullisempiin tehtäviin. Sellaista hetkeä ei kuitenkaan ole tullut varsinaisesti vastaan.

Ei selkeää siirtymähetkeä traineesta tekijäksi

Sen sijaan huomasin päätyneeni aika nopeasti tekemään asioita, jotka ovat ihan oikeasti osa projekteja, asiakastyötä ja lopulta päätöksentekoa. Ja siinä kohtaa tulee yleensä pieni oivallus: “Ai näitäkö ne ‘kunnon hommat’ ovat?” Ja melkein heti perään toinen ajatus: “Näiden hommien mukana tulee myös vastuuta”.

Yksi ehkä yllättävimmistä asioista on ollut se, ettei työni ole jakautuneet “traineen tehtäviin” ja “oikeisiin tehtäviin”. Ei ole ollut mitään selkeää siirtymää tai rajaa, jonka jälkeen asiat muuttuvat. On vain ollut tekemistä, johon on päässyt mukaan todella nopeasti.

Oppiminen tapahtuu tekemisen kautta

Huomasin tämän jo aiemmin asiakastyössä. Olin ajatellut, että seuraisin pitkään sivusta ja opettelen ennen kuin osallistun itse. Todellisuudessa päädyin mukaan asiakastilanteisiin heti alusta lähtien. Sama ilmiö on jatkunut muutenkin. Oppiminen ei ole tapahtunut erillään tekemisestä, vaan nimenomaan sen kautta. Välillä se on tarkoittanut sitä, että tekee asioita ensimmäistä kertaa hieman epämukavuusalueella, mutta juuri silloin oppii eniten.

Vastuu ei kuitenkaan ole tullut kerralla, vaan pikemminkin hiipinyt mukaan huomaamatta. Aluksi tein pieniä osia kokonaisuudesta, ja ne tuntuivat selkeästi “omilta tehtäviltä”. Sitten jossain vaiheessa huomasin, että oma työni päätyi osaksi jotain suurempaa. Sitä käytettiin asiakastapaamisissa, se vaikutti projektin suuntaan tai joku muu jatkoi työtäni eteenpäin. Siinä kohtaa konkretisoitui, että kyse ei ollutkaan vain pelkästä harjoituksesta.

Tämän saman oivalluksen koin jo aiemmin trainee-jakson aikana, kun huomasin, että tekemäni valmistelut ja analyysit päätyivät osaksi oikeita projekteja. Se oli samaan aikaan tosi motivoivaa ja ehkä hieman jännittävääkin. Välillä olen pysähtynyt miettimään, että vielä hetki sitten opettelin näitä asioita teoriassa, ja nyt hyödynnän ja sovellan niitä käytännössä.

Vastuun myötä myös oma tapani työskennellä on muuttunut yllättävän paljon. Enää ei riitä, että tehtävä tulee tehtyä valmiiksi, vaan huomaan useasti miettiväni enemmän sitä, mitä lopputulos oikeasti tarkoittaa. “Onko tämä kuvattu ymmärrettävästi myös muille?” ja “Miten tämä oikeasti liittyy siihen kokonaisuuteen, jota tässä ollaan tekemässä?”

Rehellisesti sanottuna mukaan mahtuu välillä myös hetkiä, jolloin mietin, että osaanko varmasti tarpeeksi. Välillä jokin uusi tehtävä tuntuu aluksi liian isolta. Mutta toisaalta olen huomannut, että tämä tunne tulee usein juuri ennen kuin oppii jotain uutta. Ja yleensä tilanteet, jotka aluksi tuntuvat haastavimmilta, ovat lopulta niitä, joista jää eniten käteen.

Vastuu vaatii myös omaa aktiivisuutta

Tärkeä osa tätä on ollut myös se, ettei vastuuta ole tarvinnut kantaa yksin. Ympärillä on koko ajan tiimi, jolta voi kysyä, sparrata ja varmistaa. Tämä yhdistelmä, että saa vastuuta mutta samalla tukea, on tehnyt tilanteista paljon helpommin lähestyttäviä. Se luo myös turvallisuuden tunteen, joka on tehnyt oppimisesta tehokkaampaa.

Olen myös huomannut, että vastuu ei tule täysin itsestään, vaikka sitä tarjotaankin paljon. Siihen täytyy myös itse tarttua. Usein se on tarkoittanut ihan pieniä asioita: uskallusta kysyä, voiko ottaa jonkin tehtävän hoidettavaksi, sanoa ääneen jos jokin kiinnostaa, tai yrittää ratkaista asiaa itse ennen kuin pyytää apua. Samalla on pitänyt opetella myös hyväksymään se, että aivan kaikkea ei voi osata heti. Vastuun saaminen ei ole tarkoittanut sitä, että pitäisi olla valmis, vaan pikemminkin sitä, että on valmis oppimaan tekemisen kautta. Jälkikäteen ajateltuna huomaan, että monessa vastaan tulleessa tilanteessa joku on jo valmiiksi luottanut siihen, että pystyn hoitamaan asian. Itse piti vain uskaltaa tehdä se.

Lopuksi: vastuu tekee työstä merkityksellistä

Lopulta ehkä tärkein oivallus on ollut aika yksinkertainen. Vastuu tekee työstä merkityksellistä. Kun tietää, että oma työ ei jää vain harjoitukseksi, siihen suhtautuu eri tavalla. Tekemiseen tulee ihan luonnostaan enemmän huolellisuutta, ajattelua ja ehkä myös ylpeyttä omasta työstä.

Ja ehkä tärkein oppi tähän mennessä on tämä: “Traineena ei tarvitse odottaa, että joskus tulevaisuudessa pääsee tekemään niitä ‘kunnon hommia’. Niihin pääsee kiinni yllättävän nopeasti, kunhan uskaltaa.” Silloin kannattaa olla valmis siihen, että mukana tulee myös vastuuta. Ja sitä vastuuta nimittäin tulee.

Emilia Laitinen
Energy Investment Trainee, LeaseGreen