Jonni Ahosesta LeaseGreenin uusi toimitusjohtaja

| Uutiset

”Saan Thomakselta käteeni poikkeuksellisen tärkeän kapulan, johon tartun innostuneella mutta nöyrällä mielellä.”

LeaseGreenin toimitusjohtaja Thomas Luther jättää tehtävänsä siirtyäkseen toisen yrityksen palvelukseen. Uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty 1.1.2022 alkaen Jonni Ahonen, joka toimii tällä hetkellä LeaseGreenin asiakkuuksista ja myynnistä vastaavana johtajana.

”Olemme tehneet yhdessä lujasti töitä suomalaisten kiinteistöjen ja teollisuuden hyväksi”, Ahonen sanoo.

”Saan Thomakselta käteeni poikkeuksellisen tärkeän kapulan, johon tartun innostuneella mutta nöyrällä mielellä. Työtä on paljon, ja haluamme onnistua siinä entistäkin paremmin, jotta asiakkaat voivat pienentää päästöjään taloudellisesti järkevällä tavalla.”

LeaseGreenin hallituksen puheenjohtaja Anna Hyvönen iloitsee siitä, että uusi toimitusjohtaja löytyi talon sisältä:

”Jonni osaa asettua asiakkaan asemaan ja hän on poikkeuksellisen innostava joukkueen johtaja. LeaseGreenillä on alan paras osaaminen, ja Jonni pitää hyvää huolta jatkuvuudesta, kun yhtiön kilpailukykyä kehitetään.”

Jonni Ahonen on 35-vuotias kauppatieteiden maisteri. Ahonen on työskennellyt LeaseGreenin palveluksessa vuodesta 2017. Ennen LeaseGreeniä hän työskenteli Ovenian, Coor Service Managementin ja Boston Consulting Groupin palveluksessa. Vapaa-aikanaan Ahonen liikkuu, toimii partioliikkeen vastuutehtävissä ja viihtyy perheen seurassa.

”Olen kiitollinen perheemme kahdesta pienestä lapsesta, jotka pitävät hyvän huolen siitä, että isä miettii välillä muutakin kuin työtä!”

Thomas Lutherin aikana LeaseGreen on kehittänyt voimakkaasti liiketoimintaansa. Energiaremontteina tunnetuksi tulleen projektitoiminnan rinnalle on tuotu palvelukumppanuudet, jotka parantavat kiinteistöjen ja teollisuusrakennusten energiataloutta ja älykkyyttä niiden koko elinkaaren aikana.

”Kiitän lämpimästi LeaseGreenin asiakkaita ja henkilöstöä luottamuksesta ja erinomaisesta yhteistyöstä”, Luther sanoo. ”Työskentelen täysillä LeaseGreenin hyväksi vuodenvaihteeseen saakka, jonka jälkeen alkuvuodesta tartun uusiin haasteisiin. Toivotan Jonnille ja hänen joukkueelleen parhainta mahdollista menestystä!”

Lisätiedot

Toimitusjohtaja Jonni Ahonen (1.1.2022 alkaen)
+358 50 301 3589
jonni.ahonen@leasegreen.com

Toimitusjohtaja Thomas Luther
+358 40 534 4256
thomas.luther@leasegreen.com

Tutustu muihin uutisiin

Lataa lisää

Haluatko tietää enemmän?

1. Tilaa sähköpostiisi alan tuoreimmat uutiset ja kiinnostavimmat asiakastarinat.
2. Seuraat aitiopaikalta alan asiantuntijoiden näkemyksiä ja keskustelua.
3. Tutustut yrityksiin ja ihmisiin, jotka ovat energiatehokkuuden edelläkävijöitä.