LeaseGreen kasvaa projektitalosta palvelukumppaniksi

| Uutiset

LeaseGreen kehittää voimakkaasti uutta palveluliiketoimintaa. Tavoitteena on entistäkin vahvempi tuki teollisuuden ja sijoituskiinteistöjen energiatalouden parantamiseen.

”Olemme nähneet, että asiakkaamme hyötyvät koko kiinteistön elinkaaren ajan kestävästä kumppanuudesta. Aikaisemmin olemme tehneet hyviä ja kunnianhimoisia projekteja yksi kerrallaan”, sanoo toimitusjohtaja Thomas Luther.

”Kaikki lähtee siitä, että kuuntelemme asiakasta ja ratkaisemme asioita, joita hän ei vielä itse pidä ongelmina. Emme pelkää tehdä asioita uudella tavalla.”

Energiaremontteina tunnettu projektiliiketoiminta säilyttää paikkansa LeaseGreenin strategian ytimessä. Sen rinnalle nousevat uudet palvelut, jotka parantavat teollisuuden kiinteistöjen ja kaupunkien toimitilojen älykkyyttä, energiataloutta, olosuhteita ja ilmastotehokkuutta.

”Jokaisen asiakkaan tilanne ja tarve on ainutlaatuinen”, Thomas Luther sanoo. ”Tehtaan johtajat haluavat tyypillisesti pienentää laitosalueen rakennusten energiakuluja. Kiinteistösijoittajat maksimoivat nykyisen salkkunsa ja sen tulevien kohteiden arvoa ja minimoivat salkun CO<sub>2</sub>-päästöjä. Jokainen asiakas hyötyy siitä, että piilossa olleet potentiaalit avataan.”

LeaseGreenin palvelukumppanuus tarjoaa asiakkaille laajan näköalan rakennusten energiatalouden parantamiseen. Näkemys perustuu alan johtavaan teknis-taloudelliseen osaamiseen, markkinadataan ja sadoista energiaremonteista kertyneeseen kokemukseen.

”Rakennamme tiekartan, jonka avulla asiakas voi suunnitella tulevaisuuttaan ja löytää parhaat mahdolliset keinot oman hiilijalanjälkensä pienentämiseen”, Luther kertoo.

”Voimme seurata ja optimoida asiakkaan kiinteistön energiatehokkuutta ja olosuhteita. Näin asiakas saa meiltä ajantasaisen näkemyksen siitä, miten kiinteistö toimii ja miten sitä voi optimoida.”

Toimitusjohtaja on ehtinyt jo saada asiakkailta kiitosta siitä, että LeaseGreen tarjoaa heille eri vaiheisiin sopivia palveluita.

”On ollut hienoa huomata, miten hyvin ajatus strategisesta kumppanuudesta on otettu vastaan. Asiakkaalle suurin hyöty tulee siitä, että me ymmärrämme hänen bisneksensä lisäksi kokonaisuutta ja kannamme vastuun tuloksista koko kiinteistön elinkaaren ajan.”

LeaseGreenin henkilöstö on ollut vahvasti mukana miettimässä ja kehittämässä yhtiön uutta suuntaa. Sisäinen sitoutuminen on näkynyt muun muassa siinä, miten leasegreeniläiset ovat ottaneet uuden suunnan omakseen ja mukaan tekemiseen jo ennen sen virallista lanseerausta.

”Meillä on huippuporukka, joka tekee pitkäjänteistä työtä asiakkaan puolesta. Tällä porukalla on hyvä lähteä tekemään yhdessä asiakkaiden kanssa Suomen vaikuttavinta ilmastotekoa, kiinteistö kerrallaan.”

Lisätiedot

Toimitusjohtaja Thomas Luther
LeaseGreen Group
+358 40 534 4256
thomas.luther@leasegreen.com

Tutustu muihin uutisiin

Lataa lisää

Haluatko tietää enemmän?

1. Tilaa sähköpostiisi alan tuoreimmat uutiset ja kiinnostavimmat asiakastarinat.
2. Seuraat aitiopaikalta alan asiantuntijoiden näkemyksiä ja keskustelua.
3. Tutustut yrityksiin ja ihmisiin, jotka ovat energiatehokkuuden edelläkävijöitä.