Rauhalahti | Kuopio
-101 hiilitonnit vuodessa
”Taloudellisen puolen lisäksi tämä on arvokysymys. Myös meidän asiakkaamme arvostavat kestävää kehitystä.”
Hotellinjohtaja Maarit Paunonen, Kylpylähotelli Rauhalahti
Suomen johtava energiapalveluyhtiö LeaseGreen suunnitteli ja toteutti energiaremontin Kuopiossa sijaitsevaan Kylpylähotelli Rauhalahteen. Remontissa Rauhalahden ilmanvaihto modernisoitiin ja muutettiin tarpeenmukaiseksi. Suuri osa valaistuksesta vaihdettiin ledeiksi, ja kiinteistöön asennettiin poistoilmalämpöpumppu.
Uusi tekniikka pienensi hotellin hiilijalanjälkeä 101 tonnia vuodessa, mikä vastaa 840 edestakaista lentoa Helsingistä Tukholmaan. Energiakustannuksia säästyy yhteensä noin 740 000 euroa. Lisäksi kiinteistön olosuhteet paranivat.
Kallaveden rannalla ja luonnonsuojelualueen kainalossa sijaitsevaan kylpylähotelliin kuuluu yksitoista erillistä rakennusta. Hotellin päärakennus on rakennettu 1980-luvun alkupuolella, ja siinä on 106 huonetta. Päärakennuksen lisäksi kokonaisuuteen kuuluu huoneistohotelli, studiohotelli, tilausravintolana toimiva Jätkänkämppä ja savusauna. Lämmitettäviä neliöitä on kaikkiaan yli 19 000, kuutioita vielä enemmän.
Kylpylähotelli Rauhalahti on Solaris Kylpylöiden toinen energiatehokkuushanke, joka on toteutettu yhteistyössä LeaseGreenin kanssa.
Tutustu muihin referensseihimme
Lisää referenssejä
Ota yhteyttä, kun haluat parantaa kiinteistösi energiatehokkuutta ja päästä nauttimaan uuden älykkään tekniikan hyödyistä.
Jere Kilpi | +358 40 451 3976
Emme myy sinulle tekniikkaa vaan lopputulosta.