Jere Kilpi ryhtyy johtamaan LeaseGreenin asiakastyötä

LeaseGreen
Jere Kilpi on nimitetty LeaseGreenin asiakkuuksista ja myynnistä vastaavaksi johtajaksi. 36-vuotias DI työskenteli aiemmin johtajana Oveniassa.

Kiinteistöjen lämmityskulut ovat nousseet jo pitkään, ja hallitus korottaa taas energiaveroja. Kiinteistöalan ammattilaisia ei olla kuitenkaan nähty toreilla mieltään osoittamassa. Heidän mielenkiintonsa kohdistuu keinoihin, joiden avulla energialaskua voidaan hillitä.

”Energiatehokkuus tekee nyt läpimurtoa Suomessa”, sanoo Jere Kilpi, LeaseGreen asiakkuuksista ja myynnistä vastaava johtaja. ”Tämä asia paistaa läpi kiinteistöalan ammattilaisten puheista kaikkialla, eikä ihme. Energiatehokkuus on käytännössä ainoa keino, joilla kiinteistön hoitokuluihin voi itse vaikuttaa.”

Kilven mukaan kiinteistöjen ylläpito on Suomessa keskimäärin kelvollisella tasolla. Talotekniikan teknologiahyppy on kuitenkin yleensä tekemättä. Tyypillisen suomalaisen rakennuksen tekniikka on jäänyt edelliselle vuosituhannelle.

”Tekniikka menee eteenpäin kovaa vauhtia ja uuden tekniikan hyötysuhde kasvaa, kun energian hinta nousee. Tekniikasta ei kannata kuitenkaan tehdä itseisarvoa itselleen. Siitä on iloa vain silloin, kun se tuottaa todellisia arvoja: pienempiä energialaskuja ja parempia olosuhteita kiinteistöjen käyttäjille.”

Diplomi-insinööri Jere Kilpi, 36, aloitti työt LeaseGreenissä syyskuun alussa. Hän on omien sanojensa mukaan ”paljasjalkainen espoolainen perusinsinööri” ja kahden pienen lapsen isä. Kilpi tuli LeaseGreeniin Oveniasta, jossa hän työskenteli käyttäjäomistajien asiakassegmentistä ja julkisesta sektorista vastaavana johtajana. Aiempaan uraan kuuluvat kiinteistökehittämiseen liittyvät päällikkötehtävät muun muassa Lindström Investissä ja Coorissa.

”Myynti on ennen kaikkea luottamusta”, Kilpi sanoo.

Energiansäästö ylittää kuukausimaksun

LeaseGreen tarjoaa asiakkailleen kokonaisvaltaisia energiatehokkuushankkeita avaimet käteen -mallilla. Rahoitus kuuluu pakettiin mukaan. Asiakas maksaa projektin investoinnit kuukausimaksulla, joka on pienempi kuin hankkeen tuloksena syntyvä energiansäästö.

Jere Kilpi uskoo, että tällä mallilla voidaan pelastaa Suomessa jopa tuhansia ikääntyviä kiinteistöjä, joiden houkuttelevuus on romahtanut korkeiden käyttökustannusten ja sisäilmaongelmien takia. Pääkaupunkiseudulla on noin miljoona neliömetriä tyhjää toimistotilaa. Vain pieni osa niistä voidaan remontoida asuntokäyttöön.

”Energiatehokkuusremontilla voidaan palauttaa satojen tuhansien neliömetrien kilpailukyky Helsingin seudulla, etenkin jos rakennus sijaitsee kehäteiden lähistöllä ja julkisen liikenteen solmukohdissa.”

Kilpi muistuttaa, että LeaseGreenin mallissa asiakkaan ei tarvitse sitoa pääomiaan talotekniikkaan. Ne voidaan käyttää siihen, mikä on kaikkein tärkeintä: vuokralaisten hankintaan. Kun energiatehokkuus on kunnossa, talon tiloja ei tarvitse tyrkyttää vuokralaisille pilkkahinnalla.

”Rahaa jää enemmän esimerkiksi siivoukseen ja ulkoalueiden hoitoon. Ei kukaan halua tulla epäsiistiin kiinteistöön. Kiinteistön arvo nousee, kun keskivuokria saadaan nostettua yhdelläkin eurolla.”

Lisätietoja

Toimitusjohtaja Tomi Mäkipelto
LeaseGreen Group Oy
+358 50 370 4092

Takaisin ylös