LeaseGreen ryhtyy kehittämään Catellan kiinteistökantaa Suomessa

LeaseGreen
Kiinteistötekniikan modernisointi parantaa vuokralaisten olosuhteita ja omistajan tuottoja.

Suurten kiinteistöjen modernisointiin erikoistunut LeaseGreen on aloittanut yhteistyön Catella Asset Managementin kanssa. Yhteistyön tavoitteena on Catellan hoidossa olevien kiinteistösijoitusten tekniikan modernisointi ja kohteiden kilpailukyvyn vahvistaminen.

Ensimmäisessä vaiheessa modernisoidaan kaksi Helsingissä sijaitsevaa kiinteistöä, jotka on rakennettu 1980-luvun alussa. LeaseGreen on suunnitellut ja toteuttaa niihin rakennusautomaatiojärjestelmän uudistuksen ja ilmanvaihtokoneiden modernisoinnin. Samalla uudistetaan myös lämmitystä, lämmön talteenottoa ja valaistusta.

”Talojen ohjaus muuttuu helpommaksi, kun automaatio ja ilmanvaihto päivitetään ajan tasalle”, Catella Asset Managementin talous- ja rahoitusjohtaja Iiro Nurkkala sanoo.

”Moderni etäohjauksella toimiva tekniikka parantaa talojen vuokrattavuutta ja säästää energiaa. Tämäntyyppisissä suomalaisissa kiinteistöissä ohjaus tarkoittaa yleensä sitä että joku syksyllä kiljaisee että nyt on kylmä, jolloin huoltomies käy vääntämässä lämmityksen täysille. Jossakin vaiheessa keväällä tulee sitten aivan liian kuuma. Automaation avulla lämmitys ja ilmanvaihto ohjautuvat optimaaliselle tasolle lämpötilan ja tilojen käytön perusteella.”

Energiansäästö suurempi kuin rahoituskulut

Catellan toimesta saneerattavat kohteet sijaitsevat osoitteissa Ohrahuhdantie 4 ja Välitalontie 71 (kuvassa). Kiinteistöjen yhteenlaskettu pinta-ala on 7 700 m2 ja niissä on mm. toimistoja, logistiikkatiloja ja varastoja. Investoinnit toteutetaan LeaseGreenin rahoitusratkaisulla, joka tarkoittaa käytännössä sitä, että hankkeen tuottama energiansäästö on suurempi kuin sen rahoituksen kulut.

Investointien arvioidaan tarjoavan 16–22 prosentin tuoton ilman rahoituksen kuluja. Arvioidun energiansäästön arvo on noin 500 000 euroa investointien elinkaaren aikana.

”Catellalle sopii hyvin tämä periaate, että rahoitus seuraa investointien elinkaarta”, Iiro Nurkkala sanoo.

”Meidän ei tarvitse sitoa hankkeisiin merkittävästi omaa pääomaa eikä aikaa. Jos toteuttaisimme investoinnit itse, niiden onnistumiseen liittyvä epävarmuus olisi huomattavasti suurempaa, koska emme ole tekniikan emmekä rakentamisprojektien johtamisen ammattilaisia.”

Nurkkalan mukaan LeaseGreenin toimintatapa herättää luottamusta palvelun ostajassa:

”Kiinteistön omistaja ei aina tiedä ennakkoon, mikä toimenpide kannattaa ja mikä ei. Arvostamme palveluntarjoajaa, joka ajattelee asiakkaansa puolesta ja osaa laskea euroja. Pidän erityisesti siitä, että LeaseGreenin asiantuntijat erottelevat selkeästi myös ne investoinnit, jotka eivät ole asiakkaan kannalta taloudellisesti kannattavia.”

Se mikä on mahdollista ei ole aina järkevää

Catella on Tukholman pörssissä noteerattu kiinteistösijoitusyhtiö, joka tarjoaa Suomessa kiinteistöjen salkunhoito- ja asiantuntijapalveluja. Catellalla on hoidettavana noin 40 kiinteistöä. Nurkkalan mukaan Catella on tehnyt LeaseGreenin kanssa puitesopimuksen, jonka tavoitteena on kaikkiaan 29 kiinteistön kehitysmahdollisuuksien kartoittaminen.

LeaseGreenin toimitusjohtaja Tomi Mäkipelto pitää mahdollisuuksia merkittävinä.

”Mahdollisuuksia parempien olosuhteiden ja energiansäästön yhdistelmään löytyy lähes kaikista ikääntyneistä kiinteistöistä, mutta se mikä on mahdollista, ei ole aina järkevää”, Mäkipelto sanoo.

”Omistajan täytyy saada vahva näyttö siitä, että investointi tuottaa taloudellista lisäarvoa. Me pyrimme suunnittelemaan aina sellaisia hankkeita, jotka hyödyttävät sekä talojen omistajia että niiden vuokralaisia.”

Lisätietoja

Talous- ja rahoitusjohtaja Iiro Nurkkala
Catella Asset Management
050 466 8879
iiro.nurkkala@catella.fi

Toimitusjohtaja Tomi Mäkipelto
050 370 4092
LeaseGreen Suomi Oy
tomi.makipelto@leasegreen.fi

Takaisin ylös